Kyselin jo aikaa sitten Facebookissa, että mitä pönötys on ja millaisia merkityksiä sille annetaan. Kiitos vastanneille. Ja anteeksi, että kesti näin kauan julkaista blogi. Odotin, että sivuni ovat responsiiviset, jotta blogia voi lukea myös kännyllä. Etupäässä pönötykseen liittyvät kommentit kuvasivat epävarmoja tilanteita, jotka tuntuvat kaikinpuolin epämukavilta. Pönötys nähtiin kuitenkin myös myönteisenä - joskus on ihan kiva pönöttää. Silloin ei tarvitse olla luova tai aktiivinen. Voi vaan seurata tilanteita ja harrastaa siihen kuuluvaa jäykkää, mutta sisällöltään kevyttä jutustelua. Pönötys ilmiönä kiehtoo minua siksi, että puhumme jatkuvasti negatiivisesti pönötyksestä, mutta silti pönötystilaisuuksia järjestetään tuon tuosta. Oikein toivotaan, että “voi että kunpa siellä ei olisi pönötystä”. Mutta hyvin usein löydämme itsemme pönöttämästä ihan täysillä. Mistä se johtuu? Aina vähän pönötetään, vaikka toisin suunniteltiin. Onko pönöttäminen siis tuttu ja turvallinen tila, jossa tiedämme pelin hengen? Silloin ei voi mokata. Ei tarvitse yrittää tsempata tai tulla esille. Voi vaan passiivisesti osallistua - niinkuin muutkin. Tapahtumat, missä “joudumme” olemaan esillä, tuntuvat vähän vieraille. Yleisöön heitettävää mikkipalloa väistellään. “Hei, minä haluan vain seurata, en olla seurattavana!” Mikä on sitten vastakohta pönötykselle? Innovatiivinen, aktiivinen, yllätyspitoinen tapahtuma, jossa vuorovaikutus ei ole pakotettua tai kaavamaista? Olen ollut joskus tilanteissa, missä tapahtumista on yritetty tehdä väkisin osallistavia, lennokkaita ja yllättäviä - omin voimin ilman vuorovaikutuksen ammattilaisten ohjausta. Ja sitten ihmisiä on jännittänyt se, kun pitäisi olla rento. Kotikutoinen juontaja on ehkä kehoittanut rentouteen, mutta on itse pönöttänyt kautta linjan. Lopputuloksena tila täynnä hermostuneesti naurahtelevia rautakankia. Kestääkö suomalaisilla vielä aikaa ennenkuin raaskimme luopua pönöttämisestä? Saa nähdä. Odotan sitä aikaa innolla. Onneksi Suomessakin on jo olemassa tapahtumanjärjestäjiä, jotka osaavat luoda aidosti osallistavia tapahtumia, joissa rentous ei jännitä. Se on oikeasti ammattitaito. Mutta ennenkuin tapahtumat ja niiden vuorovaikutteisesta järjestämisestä jotain ymmärtävät kohtaavat, joudun ehkä vielä vähän pönöttämään.
Voihan pönötys!
