KÄYTÄNNÖN OSAAMISTA
Haapsaari on kehittänyt vuorovaikutusta työyhteisöissä jo vuodesta 2003. Teoriaosaaminen on vahvalla pohjalla yliopistossa opetetun vuosikymmenen ansiosta. Koulutuksissa ei kuitenkaan ladella totuuksia vain oppikirjoista, vaan näkemykset kumpuavat ihan käytännön työelämästä. Haapsaari on toiminut liike-elämän ja julkisten yhteisöjen erilaisissa viestintätehtävissä mm. markkinointiviestintätoimistoissa (Communication Specialist, Manager; Communication Consultant), kansainvälisissä hankkeissa sekä projektitutkijana. Lisäksi Haapsaari on toiminut viestinnän opettajana useissa korkeakouluissa kuten Jyväskylän yliopiston Kielikeskuksessa ja Itä-Suomen yliopiston Aducatessa.
Päätoimisesti Haapsaari toimii Bonsky Digital Oy:n sisältöstrategina ja palveluarkkitehtina (Head of Content Strategy) osaamisalueinaan palvelumuotoilu, digitaalisten ratkaisujen sisältöstrategia, verkkokonseptisuunnittelu moniosaavassa tiimissä sekä työpajojen fasilitointi.
Jyväskylän yliopisto palkitsi Haapsaaren (os. Koljonen) vuonna 2010 puheviestinnän ansioituneena alumnina. Palkinto annetaan joka toinen vuosi puheviestinnän maisterille, joka menestyy työssään ja luo nykyopiskelijoille hyväksi esimerkiksi sopivaa puheviestinnän asiantuntijan uraa. Palkittu alumni pitää yhteyksiä oppiaineeseensa ja levittää sen hyvää mainetta maailmalla.
OSALLISTUJIEN SUUSTA
”Kerrassaan loistava kouluttaja, sai innostumaan aiheesta niin, että suosittelen kyseistä koulutusta yrityksemme kaikille esimiehille!”
”Erinomainen koulutus; vakuuttava kouluttaja ja osallistava tyyli.”
”Loistava ja innostava kouluttaja.”
”Hyvä kouluttaja; jämpti, napakka, selkeä, piti langat hyvin käsissään.”
”Innostava ja mielenkiintoinen opetustyyli.”
”Uusia ajatuksia, välineitä (omien taitojen kriittinen tarkastelu)”
”Hyvä ja innostava koulutus. Kouluttajana olit mukaansatempaava, laitoit ajattelemaan.”
”Hyvät esimerkit ja reipas ja osaava opettaja.”
” Kouluttaja oli pätevä.”
”Asiantunteva, miellyttävä, uskottava.”
”Hän osasi asiansa.”
”Todella hyvä ja itselleni tarpeellinen koulutus! Suuret kiitokset koulutuksen pitäjälle Minnalle!”
”Seemed very knowledgeable.”
”Gave me more confidence, also about my own skills.”
VUOROVAIKUTUKSELLA TULOSTA
”Työmotivaatiota ei synnytetä taulukkolaskennalla, eikä tuloksenteko onnistu pelkillä sovelluksilla. Ihmiset tekevät tulosta, onnistuvat tavoitteissaan tai voivat hyvin tai huonosti. Minun motivaationi tähän työhön syntyi 90-luvulla puheviestinnän opiskelijana. Ymmärsin, että ihmiset eivät voi toimia keskenään ilman vuorovaikutusta – missään. Valmennan suuren osan koulutusajastani esimiehiä ja asiantuntijoita. Parasta on nähdä valojen syttyvän osallistujien silmissä, kun uusia työkaluja löydetään arjen työhön.”
– Minna Haapsaari
Lue lisää ajatuksia Minnan blogista!
KOULUTUSTAUSTA
– Ammatillinen opettajakorkeakoulu, JAMK. Opettajan ammattitutkinto, pedagoginen pätevyys, 2011.
– Kansainvälinen yritysviestintä, täydennyskoulutusohjelma, Jyväskylän yliopisto, Avance-johtamiskoulutus, 2011.
– FM, puheviestintä, Jyväskylän yliopisto, 2002. Puheviestintä oppiaineena ja tieteenalana tarkastelee ihmisten välistä vuorovaikutusta yksilötasosta tiimeihin ja yhteisöihin.
Lue lisää kouluttajasta:
Agora Centerin x1-julkaisu
Surkkarin julkaisu 2010