Ei me lähdetä pienten lasten kanssa ulos syömään, jos me häiritään muita. En mä voi ostaa noin värikästä takkia, kun se erottuu liikaa. Onko tää mun kampaus liian räväkkä? Onko liian huomionhakuiset kehykset? Onkohan tämä väri liian rohkea? Puhekielemme kertoo miltei päivittäin miten kammoamme muista erottumista. Ei saa olla liian silmiinpistävä. Joku voi vielä luulla, että yrittää olla jotain. Samaa hoemme lapsille. Näin opetamme heidät kunnon tavoille etteivät sitten nolaisi itseään ihmisten silmissä. Ethän käytä tuoksuja, värejä, tai elehdi liikaa. Ethän puhu tai naura liian äänekkäästi. Toki vahvoista tuoksuista on hyvin asiallista muistuttaa julkisissa tiloissa, missä on riski iloitella spray-tuotteilla tai voimakkailla hajusteilla. Ei ole toivottavaa aiheuttaa toiselle allergiakohtausta, sehän on selvä. (Samaan kylttiin voisi kuitenkin myös lisätä muistutuksen, että pidäthän omasta hygieniastasi huolta. Voimakkaita tuoksuja kun on monenlaisia.) Kiinnostavaa pyrkimyksessämme neutraaliuteen on se, että sitten kun pohdimme kuka olisi hyvä valinta esiintyjäksi seminaariin tai puhujaksi tapahtumaan, tapettiin maastoutuvat löytyvät yleensä listan lopusta. Asiantuntijoista valitaan se, joka on mielenkiintoisin ja tunteita herättävin esiintyjä. Aika ristiriitaista viestiä siis viljelemme - älä erotu, mutta jos haluat päästä kiinni vallan kahvaan, sinun täytyy näkyä ja kuulua. Olla erottuva ja erilainen. Ei ihme, että suomalaiset suhtautuvat esiintymiseen välillä kaksijakoisesti. Siihen opetetaan suhtautumaan varoen, mutta samalla muistutetaan, että ilman esiintymistaitoja ei voi menestyä. Miten näitä voi toteuttaa yhtä aikaa?
Emmekä loppujen lopuksi oikein voi kehua pitävämme esiintymisestä. Jokuhan voisi ajatella, että silloin haluaa tehdä itsestään numeron - ja erottua muista.